Tanja Hartonen-Pulkka Sydämellä kuuntelen Sinun arkeasi

Lisää paikkoja, ei pois. Lisää henkilökuntaa, ei pois.

 

 

Tilanne ei ole muuttunut mihinkään sitten viime vuosien.

Vanhusten kunto kotona huononee. Moni jopa itse haluaa palveluasumispaikkaan, jota ei ole tarjota. SAS-jonossa on porukkaa aina se 10 vähintään, riippuu miten haluaa laskea. Kyllä toiveitten mukaan yritetään antaakin mahdollisuus olla kotona, mutta hoidettavat lisääntyvät samalla hoitajamäärällä, niinkö? Mitkä ovat hoitajamitoitukset tällä hetkellä palveluasumisessa ja terveyskeskuksen akuutilla. Kotihoidossa ei ole mitoituksia, mutta toimiihan mitoituksena työaika, kun käynnit ovat keskimäärin 15 minuuttia ja työaika n.7 tuntia (puoli tuntia taukoaikaa vähennetty) ja matkat laskee mukaan, voi itse kukakin laskea monta asiakasta ehtii hoitamaan. Ja akuutteihin tilanteisiin ei voi varata etukäteen aikaa. Onneksi hoitajat auttavat toinen toisiaan soittelemalla, tarvitseeko apua. Motivaatiota siis on ja yhteishenkeä, mutta menee se raja nyt herranen aika jossain. Aika ei vaan aina riitä ja ylitöitä ei saa tehdä. Toivottavasti mitään henkilöstön vähennyksiä ei suunnitella tai toistan sanontani n. kuuden vuoden takaa, että käsissämme on tikittävä aikapommi. Sijaispulakin on uskomaton ja olemassa olevat työntekijät jakavat ylimääräisiä töitä toisilleen, koska hommat on tehtävä. Ei voi jättää mitään käyntiä väliin.

Asiakkaita lisätään, käynnit lisääntyvät, mutta resurssit ei sen mukana. Puhutaan asenteen muuttamisesta, toimintatapojen muuttamisesta. Siis mitä? Jos kotikäyntejä on selkeästi laskettu olevan tietty määrä, ja aika juuri ja juuri riittää. Niin miten ihmeellä aamukäyntejä voidaan lisätä edes tilapäisesti, kun aika ei yksinkertaisesti riitä. Aamupalaa kun alat valmistella ensimmäisessä paikassa 7.30, voi kierroksen viimeinen pahimmillaan saada aamupalansa 10.30. Joissain yksiköissä on laitoksissa hoitajilla taukoja kolme. Kotihoidossa niitä on useimmiten tasan yksi.

Onko laissa määritelty kilometriraja kotona hoitamiseen? Puhutaan kotona asumisesta mahdollisimman pitkään, mutta jos asut yli 10 kilometrin päässä keskustasta, ei palvelua kotiin heru. Onko se joskus ollut 5km? Joudut muuttamaan uuteen kotiin keskustaan. Tai olet hoitamatta. Niinkö?

Oli suureelliset suunnitelmat lisäsiiven, ”seniorikampuksen rakentamisesta”, joka vähin äänin unohdettiin. Vastaan tuli raha. Mutta kuitenkin meillä on muita rahaa syöviä, tärkeämpiä hankkeita. Riippuu tietysti kenen mielestä tärkeitä?

TK:n siipi lakkautettiin ja asukkaat siirrettiin Ruskahovin alakertaan TILAPÄISIIN tiloihin. Mikä siitä tekee tilapäisen, hehän jäivät sinne pysyvästi? Voivatko he siis ollakin siellä pysyvästi? Olisiko kuitenkin kannattanut rakentaa siipi Ruskahoviin, kun rahaa on tuntunut löytyvän muihinkin hankkeisiin. Tai antaa osaston olla terveyskeskuksessa. Eikä se riitä. Jos terveyskeskuksen akuuttiosastolta, jossa on 25 paikkaa, vähennetään muka 10 paikkaa, niin kiinnostaa tietää miten vähennys hoidetaan?

Jos kotona asumista tehostetaan, täytyy sen mukana lisätä myös resursseja, ei siinä vaan muu auta. Kun aika ei riitä, niin se ei riitä. Mikä on raja, mitä kotona voidaan käyntejä suorittaa ja mikä on inhimillistä. Palveluasuminen tulee jopa halvemmaksi, jos halutaan laskea oikein. Kotona asuessa kierretään kehää-> koti-tk-koti-sairaala-koti. Kun voisi saada saman avun asumalla palveluasumisessa, turvallisessa ympäristössä.

Nyt on hoitajien markkinat. Työtä riittää. Maine kiirii, missä huomioidaan työssäjaksaminen, ja vanhusten hyvinvointi. Hoitajat tietää minne haluaa mennä, missä kuulee, että toiveet huomioidaan, työvuorot ovat inhimillistä ja missä vanhukset hoidetaan. Hoidetaan heidät meilläkin. Resurssien mukaan, parhaan taidon mukaan ajalla mitä on käytettävissä. Virheen mahdollisuus vaan lisääntyy, kun kiireessä menee eteenpäin. Vaikka ei saisikaan sanoa sanaa kiire.

Kaiken piti muuttua parempaan päin. Mutta muuttuiko se? Rakennemuutosuudistus lisäsi kuluja, ja vaikka virallisesti pomoja vähennettiin, tehtävät eivät muuttuneet käytännössä mihinkään. Palkkataso nousi. Siis pomoilla. Näitten pomojen, keneltä vietiin titteli pois, piti jalkautua hoitoTYÖHÖN.  Mitä ei tapahtunut. Samat paperityöt on jonkun tehtävä silti. Palvelusetelien hyödyntäminenkään ja paikallisten yrittäjien tukeminen tällä alalla taitaa olla vielä lapsen kengissä, kun tilannetta voitaisiin enemmän purkaa vaikka siihen suuntaan. Yksityisyrittäjätkin ovat veitsenterällä, kun palveluseteleitä myönnetään ja otetaan pois. Enää ei voikaan käyttää samaan aikaan palveluseteliä ja olla kotihoidon piirissä.

Kannattaa viedä viestiä eteenpäin, kun on tarvetta. Ei kannata jäädä tyytymään siihen mitä saa, tai mitä on jäänyt vaille.

Perusturvajohtajilla on aina ollut tuulinen paikka ja vaihtuvuus on sitä luokkaa tai jossain kohti jopa haluttomuus. Paikkaan ei edes saatu ketään aikanaan, vaikka kuinka yritettiin. Nyt jäädään taas ilman, ja mitä muutoksia se taas tuo tullessaan. Toivottavasti valoa tulevaisuuteen.

Nyt on aika vaatia. Hoitajat tekevät parhaansa. Motivaatiota on, kun vaan annetaan toteuttaa työ hyvin. Kotonakin miettii vielä, että tuliko kaikki tehtyä. Omatunto kolkuttaa, kun välillä käynneillä ei edes kenkiään riisu, kun seuraava paikka odottaa jo nurkan takana.

Turha on yrittää selittää mitään. Hoitajat tietävät mikä tilanne kentällä on joka paikassa. Eikä se auta, että kerrotaan, että koko Suomessa on tilanne niin. Ja turha on selittää, että hyvä, että on töitä vielä. Tottakai hoitaja on tyytyväinen, että on töitä. Ei töissä välttämättä tarvitse olla superkivaa. Mutta kivaa kuitenkin. Niin, että on mukava herätä aamulla.

Nyt on aika tekoihin. Ei sanoihin. Jos me yhdessä päätämme hoitaa asian kunnolla, me pystymme siihen. Kun saisi vaan kaikki ymmärtämään tilanteen. Jokaisen hoitajan velvollisuus ilmoittaa epäkohdista on vanhuspalvelulaissa. Mutta kerropa sitten mitään, jos ei kuunnella. Ja kuka uskaltaa sanoa ääneen, kun saattaa olla työpaikka vaarassa sen jälkeen. Vaitiolovelvollisuuden piikkiin laitetaan kaikki. Ei epäkohdista kertominen ole vaitiolovelvollisuuden rikkomista, vaan hoitajalla on velvollisuus huutaa ääneen.

Paljon on parantamisen varaa. Jokaisella meistä. Se joka ottaa tämän henkilökohtaisesti kannattaa miettiä miksi?

Toivon sydämeni pohjasta kaikille hoitajille, omaisille ja vanhuksille jaksamista.

Allekirjoita myös tämä:

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1282

 

 

Tanja Hartonen-Pulkka

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat